Kimmo Koivu
Vuosi 2020 iski kuin miljoona volttia, yllättäen ja pyytämättä. Beatlesit lauloivat aikoinaan ”Come together” – ja tänä vuonna maailma todellakin oli yhdessä, uuden edessä. Sukupolvikokemus vaillavertaa – kymmenen vuoden kuluttua kysellään, missä olit 16.3.2020, kun Suomea suljettiin?
Silti olemme kaikki huomanneet, että Suomi on pysynyt pystyssä. Karmeat uutiset terveysrintamalta ympäri maailman ovat saaneet meidät kaikki puhaltamaan yhteen hiileen, sekä talousrintamalla että (työ)elämässä yleensä.
Juho Lipsanen meiltä LATO:sta kiteytti hyvin eräässä videohaastattelussa: ”Suomi otti Digi-kolmiloikan, ei pelkkää digiloikkaa”.
Olemme asiasta samaa mieltä, ja siksi kokosimme LATO:n asiakkaiden kautta keräämämme 10 erilaista näkökulmaa sekä strategian johtamisessa että työnteossa erittäin epävarmassa tilanteessa – eli miten Digi-kolmiloikka on ilmennyt eri toimialoilla meidän kokemanamme.
Vaikeina aikoina suomalaiset keskittyvät olennaiseen, siksi…
#1 Liike-elämä ei pysähtynyt,vaan muuttui digitalisoinnin ja innovoinnin avulla
Monille toimialoille ja ihmisille korona toi murheen ja selviämisen haasteet. Hallitus ja elinkeinoelämän eri tahot reagoivat nopeasti lainsäädännön ja yhteistyön sekä ennennäkemättömän tukirahoituksen avulla. Verkkokauppa tuli eri toimialoille jäädäkseen ja jopa gourmet-ravintolat aloittivat tuotteistetut kotitoimitukset.
#2 Etätyö tuli ja jäi
Jos aiemmin oli epäselvää, toimiiko etätyö, niin ei ole enää. Meilläkin markkinointi, myynti ja asiakastilanteet menivät verkkoon 100-prosenttisesti, kuten kaikilla muillakin. Webinaareista ja verkkotyöstä eri muodoissaan tuli pysyvä osa toimintaa.
#3 Hyvä strategia sitouttaa myös etänä
Jos on selkeät suunnitelmat läsnätyössä, ovat ne sitä etätyössäkin. Asiakkailtamme olemme kuulleet, että tilannekatsaukset ja liiketoiminnan johtaminen ovat olleet helposti hallittavissa yhteisten työvälineiden avulla.
#4 Yhteiset digialustat –yhteiset tiedot – yhteiset mielipiteet
Tämä liittyy edelliseen – eli kun LATO toimii koko organisaation yhteisenä johtamisen alustana, kaikilta löytyvät yhteiset tiedot, joiden ansiosta on helppoa olla samaa mieltä tilanteesta ja toimenpiteistä.
#5 Työaika olennaiseen, digi poisti turhat matkat ja siirtymiset
Tässä on kaksi puolta. Toisaalta aikaa ei kulu siirtymisiin, matkoihin tai ruuhkissa istumiseen, toisaalta Teams- ja Zoom-ähky ovat totta. Vuosi 2021 opettanee tasapainottamaan ja valitsemaan ne verkkotapaamiset, joissa läsnäoloa oikeasti vaaditaan.
#6 Digitaaliset työkäytännöt tuovat terävyyttä toimintaan ja selkeyttä dataan
Kun on yhteiset tiedot ja työvälineet, arkisista työkäytännöistä tulee nopeita ja teräviä. Omien vastuualueiden tai tehtävien ja toimenpiteiden päivitys vie vain minuutteja, ja data on heti organisaation hallussa ja jalostettavissa.
#7 Strategia ilman tavoitteita on rukous
Vuosi 2020 on tuonut keskittymisen tavoitteelliseen toimintaan osaksi arkea. Tästä aiheesta julkaisemamme blogi oli vuoden 2020 luetuin. Kiitos lukijoillemme!
#8 Vaikuttava kuntastrategia on jatkuva ja vuorovaikutteinen
Kuntapäättäjille suunnattu uutiskirjeemme ja blogi oli julkisen sektorin asiakkaidemme keskuudessa luetuin blogi. Tämä korostuu myös erityisesti nyt kuntavaalivuonna 2021.
#9 Työyhteisöt pysyivät ja pysyvät
Sosiaalinen media on ollut täynnä uusia, digitaalisia yhteisöllisyyden esimerkkejä, eri yrityksistä ja julkisista organisaatioista. On ollut jopa liikuttavaa huomata, miten yhteiset kahvihetket voidaan viettää Zoomissa, ja myös erilaiset tiimipalaverit, seminaarit ja monet pikkujoulut on pidetty Teamsissa. On jaettu kuvia lemmikeistä läppärien päällä ja kameroiden edessä ja kuunneltu elämän ääniä etäkoululaisten huudellessa apuja matikantehtäviin. Kovien aikojen tuoma yhteenkuuluvuus kantaa myös jatkossa.
#10 Jaksoimme ja jaksamme
Keväällä ja kesällä päiviteltiin, että onpas hyvä, että on edes valoisaa olla koronasulussa. Sitten iski jo loka-marraskuu, ja edelleen rajoitukset vain tiukkenivat. Kasvomaskit ja käsidesit tulivat jäädäkseen MUTTA…
Rokotukset alkavat kohta voimalla Suomessakin ja muualla Euroopassa. Rokotukset ja niiden vaikutus ottavat oman aikansa. Siksi jaksamme vielä keskittyä terveysturvallisuuteen, sillä ilman sitä ei ole talousturvallisuutta.
Tutustu LATO:n muihin blogipostauksiin TÄÄLTÄ
Me LATOssa uskomme, että läpinäkyvyys, työntekijöiden osallistaminen ja suunnitelmallinen tavoitteiden ja tehtävien seuranta ovat strategian onnistumisen avainasioita. Siksi loimme sovelluksen, jolla muun muassa kaikki tuo käy käden käänteessä.